SR166

Liukulakana WendyLett

Tutustu toiminnallisten WendyLett -vuodetekstiilien käytönopastusvideoihin alla olevista videolinkeistä:

Hyvään asentoon tukeminen vuoteessa

Vuoteessa ylöspäin siirtyminen ja siirtymisen avustaminen

Kyljelle kääntyminen ja kääntymisen avustaminen

 

WendyLett on liukulakana, jonka keskiosan liukas satiini helpottaa sivusuuntaan siirtymistä ja kyljelle kääntymistä vuoteessa. Lakanan sivuilla olevat raidalliset puuvillareunukset toimivat jarruina ja tukevat hyvään istuma-asentoon vuoteen reunalla, Reunojen harmaa-valkoinen raidoitus kertoo liukulakanan liukusuunnasta. Liukulakanaa on saatavana useaa eri kokoa. Puolet tai 3/4 vuoteen pituudesta kattavan liukulakanan alle sijataan tavallinen, esimerkiksi puuvillainen aluslakana. Näin jalkaterien alla ei ole liukasta materiaalia, jolloin esimerkiksi vuoteessa ylöspäin ponnistettaessa jalkaterien alle jää kitkaa. Täyspitkää, koko sängyn pituuden kattavaa liukulakanaa, suositellaan täysin avustettavan henkilön käyttöön, eikä sen alla tarvita lainkaan tavallista lakanaa.

Omatoiminen asennon vaihtaminen ja kääntyminen vuoteessa edellyttävät kykyä poistaa kitkaa lantion ja hartioiden alta nostamalla lantiota tai hartiaa irti alustasta. Vartalon voimien heikentyessä esimerkiksi ikääntymisen, sairauden tai vamman vuoksi, lantion nostaminen ei enää välttämättä onnistu, jolloin liukulakanan avulla lantiota voidaan nostamisen sijasta liu´uttaa ja näin säilyttää mahdollisuudet omatoimiseen siirtymiseen ja kääntymiseen vuoteessa. WendyLett liukulakana toimii erinomaisesti yhdessä painetta tasaavien ja painehaavoja ennalta ehkäisevien ja hoitavien patjamateriaalien, kuten viskoelastisten ja ilmatäytteisten patjojen kanssa.

WendyLett liukulakana auttaa siirtymisissä sellaisenaan tai sen päälle voidaan sijata tarpeen mukaan siirtolakana WendyLett 2way, liukupinnallinen siirtolakana WendyLett 4way tai liukupinnallinen vuodesuoja WendyLett 4way Inco.

ISO-koodi
123103
  • Myymälätuote

Lisätuotekategoriat:

Liukulakanat, Siirtyminen, Ergonomia

Tuotevaihtoehdot

Tuotekoodi Tuote ALV 24% ALV 0%
SR1629 Liukulakana, 100x200 wendylett raidallinen 73,79 € 59,51 €
SR1634 Liukulakana, 140x200 wendylett raidallinen 76,87 € 61,99 €
SR1639 Liukulakana, 200x200 wendylett raidallinen 101,49 € 81,85 €
SR1641 Liukulakana, 200x90 wendylett raidallinen, kiristysnauhalla 138,37 € 111,59 €
SR1651 Liukulakana, 200x105 wendylett raidallinen, kiristysnauhalla 187,07 € 150,86 €
SR1661 Liukulakana, 200x120 wendylett raita,kiristysnauha+liukupinta 171,89 € 138,62 €
SR1668 Liukulakana, 140x220 wendylett raidallinen, 120cm sänkyihin 107,04 € 86,32 €
SR1669 Liukulakana, 200x220 wendylett raidallinen 101,49 € 81,85 €
SR1671 Liukulakana, 200x140 wendylett raita,kiristysnauha+liukupinta 181,50 € 146,37 €
SR1681 Liukulakana, 200x370 wendylett raidallinen lliukupinta 70cm 155,35 € 125,28 €
  • Pesu pyykinpesukoneessa 60-95° C.