PM-207X

Liukualusta Alpha pyörätuoliin

Alpha liukualusta pyörätuoliin on apuväline istuma-asennon kohentamiseen. Liukualustaa voidaan käyttää

  • ehkäisemään lantion liukumista pyörätuolissa kohti istuimen etureunaa
  • helpottamaan lantion siirtämistä istuimella taaksepäin

Pyörätuolin liukualusta toimii siten, että sen toisiaan vasten asettuvat kankaat mahdollistavat lantion liu´uttamisen istuimella kohti selkänojaa, mutta jarruttavat lantion liukumista istuimella eteenpäin.

Liukualustaa on saatavana kahta eri mallia; putkimallinen ja avomalli. Avomallissa on otekahvat avustajalle. Putkimallinen liukualusta sopii hyvin esimerkiksi henkilölle, joka liikuttaa pyörätuolia jaloilla potkuttelemalla. Liukualusta ehkäisee usein potkuttelun aikana tapahtuvaa lantion liukumista kohti istuimen etureunaa. Avonainen liukualustamalli taas sopii passiivisemmalle käyttäjälle, joka tarvitsee apua siirtymistilanteissa. Pyörätuoliin siirtymistavasta riippuen lantio saattaa siirtyessä jäädä liian eteen istuimella. Alpha liukualustan vetolenkkien avulla avustaja voi liu´uttaa lantiota istuimella peremmälle. Ennen lantion liu´uttamista taakse on tärkeää siirtää ylävartalon painoa eteen. Ylävartalon painonsiirtoa voi avustaa Alpha standard siirtovyöllä. Myös polvien kohottaminen samalle tasolle lantion kanssa tai lantiota korkeammalle pienentää kitkaa reisien ja istuimen väliltä. Jalkojen kohottamiseen sopiva apuväline on Bima FootStep.

Alpha liukualusta asetetaan pyörätuoliin ennen siirtymistä tuoliin ja se on tarkoitettu istuimella pidettäväksi. Jos pyörätuolissa istutaan kerrallaan pitkiä aikoja tai pyörätuolissa käytetään painehaavoja ennaltaehkäisevää tai hoitavaa istuintyynyä, suosittelemme paikoilleen jätettävän liukualustan sijasta asennon kohentamisessa käytettäväksi alle laitettavaa ja siirtymisen jälkeen lantion alta pois otettavaa Blue Motion Soft liukuputkikangasta tai käyttäjäkohtaista OnlyU liukumuovia.

ISO-koodi
123121
Maksimikuormitus SWL (kg):
200
  • Tuote on CE-merkitty

Valmistaja: Petermann Medical

Lisätuotekategoriat:

Siirtymisen ja liikkumisen tukeminen

Tuotevaihtoehdot, Alpha liukualusta pyörätuoliin
Nimike Kuvaus Malli SWL Hinta, €. alv 0 %
PM-2070 Liukualusta pyörätuoliin 50 x 45 cm putkimalli 200 kg 108,68 €
PM-2076 Liukualusta pyörätuoliin 130 x 45 cm avomalli, kiinnitysnauhat + 6 vetolenkkiä sivuilla 200 kg 175,95 €
PM-2078 Liukualusta pyörätuoliin 130 x 45 cm avomalli, kiinnitysnauhat + 2 vetolenkkiä takana 200 kg 175,95 €
  • Pesu pyykinpesukoneessa 60°C. Hellävarainen linkous (kts. pesukoneen käyttöohje). Venytä tarvittaessa oikeaan mittaan kosteana.