Kysy lisää myyntipalvelusta numerosta 0207 649 748 / myynti@respecta.fi tai jätä yhteydenottopyyntö sivujemme chat-lomakkeella. Liikkeellä pysyminen on yksi ihmiselämän suurista perustarpeista. Elämme ja koemme asioita olemalla jatkuvassa yhteydessä ympäristöömme ja sosiaaliseen verkkoomme. Jos kohdalle osuu tilapäinen loukkaantuminen, vakavampi sairaus tai vammautuminen, perusliikkuminen on uhattuna ja elämään ilmestyy esteitä, joita ei aiemmin edes havainnut olevan olemassa.
Apuvälineen tärkeä tehtävä on poistaa liikkumisen rajoituksia ja madaltaa esteitä, silloin kun toimintakyky ei riitä normaaliin liikkumiseen. Hyvä apuväline tukee mahdollisimman normaalia elämää kaikkine arjen rutiineineen, kontakteineen ja harrastuksineen ilman että se alkaa itse muodostua haitaksi toimintakyvylle.
Hyvä apuväline on yhtä hyvin huomaamaton mukana kulkeva apu, kuin kaunis ja pirteänvärinen käyttöesine kodissa ja ympäristössä. Liikkumisen tueksi kehitettyjä välineitä on paljon, yksinkertaisesta kävelykepistä huippuelektroniikkaa sisältäviin sähköpyörätuoleihin. Tekniikka on valjastettu auttamaan ihmistä, niin terveitä kuin erityisesti toiminta- ja liikuntarajoitteisia.
Lisää tietoa ja apua sinulle soveltuvan liikkumisen apuvälineen valintaan saat oman alueesi myyntiasiantuntijalta. Kysy tuotteiden varaosia huoltopalvelustamme huolto@respecta.fi tai puhelimitse 0207 649 747. Lue lisää aiheesta: respecta.fi/ratkaisut/liikkuminen

Kyynärsauva Ergo harmaa

220VCKGR

Alumiininen Harmaa kyynärsauva Ergo-kädensijalla. Kyynärsauvan saa myös valmiiksi ...

Alumiininen Harmaa kyynärsauva Ergo-kädensijalla. Kyynärsauvan saa myös valmiiksi jääpiikillä varustettuna, nimike 220VCKGR-JP. Voit määrittää kyynärsauvan sopivan pituuden ottamalla mitan ranteesta maahan, seisoessasi suorana kädet vartalon vierellä rennosti roikkuen. Mikäli ...

Jääpiikillinen kyynärsauva Ergo

220VCKGR-JP

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä oikeassa että ...

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä oikeassa että vasemmassa kädessä. Putki harmaata alumiinia, laadukkaat lasikuidulla vahvistetut muoviosat ja Ergo-käsikahva. Heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 9,5 cm. Yhdeksän eri ...

Kyynärsauva Ergo musta

220VCKSW

Alumiininen kyynärsauva Ergo-kädensijalla. Kyynärsauvan saa myös valmiiksi jääpiikillä ...

Alumiininen kyynärsauva Ergo-kädensijalla. Kyynärsauvan saa myös valmiiksi jääpiikillä varustettuna, nimike 220VCKSW-JP. Voit määrittää kyynärsauvan sopivan pituuden ottamalla mitan ranteesta maahan, seisoessasi suorana kädet vartalon vierellä rennosti roikkuen. Mikäli tämä ...

Kyynärsauva Ergo pitkille käyttäjille

220VCUEKBL

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä oikeassa että ...

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä oikeassa että vasemmassa kädessä. Putki harmaata alumiinia, laadukkaat lasikuidulla vahvistetut muoviosat ja Ergo-käsikahva. Heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 9,5 cm. Pitkille ...

Lasten kyynärsauva Ergo Soft, musta-sininen

242-00-02-05-02

Alumiininen lasten kyynärsauva pehmein Ergo Soft grip -käsikahvoin. Laadukkaat, ...

Alumiininen lasten kyynärsauva pehmein Ergo Soft grip -käsikahvoin. Laadukkaat, lasikuidulla vahvistetut muoviosat ja putki pulverimaalattu. Sokka luonnonkumia metallivahvistuksella, heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 7,5 cm. Kahdeksan eri ...

Lasten kyynärsauva Ergo Soft, monivärinen

242-00-02-90-90

Alumiininen lasten kyynärsauva pehmein Ergo Soft grip -käsikahvoin. Laadukkaat, ...

Alumiininen lasten kyynärsauva pehmein Ergo Soft grip -käsikahvoin. Laadukkaat, lasikuidulla vahvistetut muoviosat ja putki värikkääksi pulverimaalattu. Sokka luonnonkumia metallivahvistuksella, heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 7,5 cm. Kahdeksan eri ...

Kyynärsauva Big XL extra long

332CSKSW

Alumiininen BIG kyynärsauva pitkälle käyttäjälle, pehmeällä Ergo-kädensijalla ja ...

Alumiininen BIG kyynärsauva pitkälle käyttäjälle, pehmeällä Ergo-kädensijalla ja säädettävällä kyynärosan pituudella. Voit määrittää kyynärsauvan sopivan pituuden ottamalla mitan ranteesta maahan, seisoessasi suorana kädet vartalon vierellä rennosti roikkuen. Mikäli tämä mitta ...

Lasten pyörätuoli Kidevo Prime / Prime T.

480A167-00 / 480A167-10

Kidevo Prime ja Prime T. ovat moduulirakenteisia, kiinteärunkoisia ja aktiivisia ...

Kidevo Prime ja Prime T. ovat moduulirakenteisia, kiinteärunkoisia ja aktiivisia omatoimiseen liikkumiseen tarkoitettuja lasten ja nuorten pyörätuoleja. Tuolit mitoitetaan ja varustellaan yksilöllisesti jokaisen lapsen ja nuoren tarpeiden mukaisesti. Pyörätuolit kasvavat ...

Lasten pyörätuoli Kidevo Mini / Mini T.

480A167-20 / 480A167-30

Kidevo Mini ja Mini T. ovat kiinteärunkoisia, kevyitä ja aktiivisia omatoimiseen ...

Kidevo Mini ja Mini T. ovat kiinteärunkoisia, kevyitä ja aktiivisia omatoimiseen liikkumiseen tarkoitettuja lasten pyörätuoleja. Tuolit mitoitetaan ja varustellaan yksilöllisesti jokaisen lapsen tarpeiden mukaisesti. Pyörätuolit kasvavat lapsen mukana ja niiden istuinleveys, ...

Aktiivipyörätuoli Zenit R

480F160-1R-xxXxx

Zenit R on moderni, kevyt ja ketterä kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli. Aktiiviseen ...

Zenit R on moderni, kevyt ja ketterä kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli. Aktiiviseen käyttöön tarkoitettu Zenit R -pyörätuoli on saatavilla tyylikkäällä hiilikuiturungolla ( eturungon kulma 85° ja kavennus -2cm) tai alumiinirungolla. Alumiinirunkoisen tuolin eturungon kulma on ...

Aktiivipyörätuoli Invader EDL

480S26-10-

Täysin yksilöllisesti sovitettava Invader EDL kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli on ...

Täysin yksilöllisesti sovitettava Invader EDL kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli on suunniteltu käyttäjille, jotka arvostavat tuolin kestävyyttä, hyviä kelausominaisuuksia ja keveyttä.  Tuoli on valittavissa kahdella eri runkotyypillä; keveämmällä Wave–rungolla tai jämäkämmällä ...

Wingus sähköpyörätuoli

490E163-00033

Wingus on ihanteellinen sisä- ja ulkokäyttöön soveltuva takavetoinen sähköpyörätuoli. ...

Wingus on ihanteellinen sisä- ja ulkokäyttöön soveltuva takavetoinen sähköpyörätuoli. Kevyen ja innovatiivisen muotoilunsa ansiosta Wingus sopii erittäin hyvin ahtaisiin sisätiloihin ja se on riittävän vakaa myös ulkona liikkumiseen.  Wingus sopii kaikille, niin ikäihmiselle ...

Lasten sähköpyörätuoli Skippi

490E55-00000-K

Skippi on ketterä ja kokonaismitoiltaan markkinoiden pienikokoisin lasten takavetoinen ...

Skippi on ketterä ja kokonaismitoiltaan markkinoiden pienikokoisin lasten takavetoinen sähköpyörätuoli, jota on helppo ajaa ja käsitellä. Isot ajopyörät mahdollistavat vaivattoman esteiden ylityksen ja turvallisen ajo-ominaisuuden. Sopii ajoon niin ulkona kuin sisätiloissa. ...

Kävelykeppi Derby harmaa

505VC-1

Kävelykeppi Derby soveltuu käytettäväksi sisä- ja ulkotiloissa. Kädensija mustaa muovia, ...

Kävelykeppi Derby soveltuu käytettäväksi sisä- ja ulkotiloissa. Kädensija mustaa muovia, varsi harmaata alumiinia, kepinpääkumi musta. Korkeus säädettävissä helposti klipsillä välillä 75-95 cm, säädöt 2,5 cm välein. Sisäputken kiristin estää korkeussäätöreikiä väljenemästä ...

Kävelykeppi Derby musta

505VC-4

Kävelykeppi Derby soveltuu käytettäväksi sisä- ja ulkotiloissa. Kädensija mustaa muovia, ...

Kävelykeppi Derby soveltuu käytettäväksi sisä- ja ulkotiloissa. Kädensija mustaa muovia, varsi mustaksi maalattua alumiinia, kepinpääkumi musta. Korkeus säädettävissä helposti klipsillä välillä 75-95 cm, säädöt 2,5 cm välein. Sisäputken kiristin estää korkeussäätöreikiä ...

Kävelykeppi Simple, Anatominen kädensija

645C-

 Kävelykeppi jossa anatomisesti muotoiltu kädensija heijastimella. Materiaali alumiinia, ...

 Kävelykeppi jossa anatomisesti muotoiltu kädensija heijastimella. Materiaali alumiinia, putken värivaihtoehdot musta ja harmaa. Valitse kätisyys. Yhdeksän eri korkeudensäätömahdollisuutta välillä 75-95 cm. Maksimikuormitus 130 kg. Paino 350 g. Kepinpääkumi Ø 16 mm (KUMI-16-).

2-piste lantiovyö, metallilukko

710-83-

Metallilukolla varustettu pehmustettu lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista vaahtokumia. ...

Metallilukolla varustettu pehmustettu lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista vaahtokumia. Kiristys yhdeltä puolelta. Codura-kangas. Hienopesu 30°C.  Törmäystestattu ISO 7176-19 standardin mukaisesti.

4-piste lantiovyö, metallilukko

710-84-

Metallilukolla varustettu pehmustettu lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista vaahtokumia. ...

Metallilukolla varustettu pehmustettu lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista vaahtokumia. Kiristys yhdeltä puolelta. Codura-kangas. Hienopesu 30°C.  Törmäystestattu ISO 7176-19 standardin mukaisesti.

2-piste lantiovyö, räikkälukko

711-22

Räikkälukolla varustettu pehmustettu 2-piste lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista ...

Räikkälukolla varustettu pehmustettu 2-piste lantiovyö. Pehmuste on 8 mm vahvuista vaahtokumia. Kiristys kahdelta puolelta. Codura-kangas. Hienopesu 30°C. Koot: 2-4.

4-piste lantiovyö, räikkälukko

712-22

Räikkälukolla varustettu pehmustettu 4-piste lantiovyö. Pehmuste on 8 mm paksuista ...

Räikkälukolla varustettu pehmustettu 4-piste lantiovyö. Pehmuste on 8 mm paksuista vaahtokumia. Kiristys kahdelta puolelta. Codura-kangas. Hienopesu 30°C. 

Scott 4-pyöräinen sähkömopo

C-HS-559-SG1-FI01

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 4-pyöräinen sähkömopo Scott mahdollistaa aktiivisen ja ...

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 4-pyöräinen sähkömopo Scott mahdollistaa aktiivisen ja itsenäisen elämän. Tehokkaan sähkömoottorin ansiosta sähkömopo on ekologinen ja ympäristöystävällinen. Turvallisuus, luotettavuus ja mukavuus ovat tämän mopon pääominaisuuksia. Laaja joukko ...

Scott 4-pyöräinen XL-sähkömopo

C-HS-898-SG1-FI01

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 4-pyöräinen sähkömopo Scott XL mahdollistaa aktiivisen ...

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 4-pyöräinen sähkömopo Scott XL mahdollistaa aktiivisen ja itsenäisen elämän. Tehokkaan sähkömoottorin ansiosta sähkömopo on ekologinen ja ympäristöystävällinen. Turvallisuus, luotettavuus ja mukavuus ovat tämän mopon pääominaisuuksia. Laaja ...

Scott 4-pyöräinen HD-sähkömopo

C-HS-928-SG1-FI01

Scott 4-pyöräinen HD sähkömopo on mekaanisella ohjauksella varustettu liikkumisen ...

Scott 4-pyöräinen HD sähkömopo on mekaanisella ohjauksella varustettu liikkumisen apuväline, joka mahdollistaa loppukäyttäjän pääasiassa ulkona tapahtuvan itsenäisen liikkumisen tilanteissa, joissa kevyemmät apuvälineratkaisut ovat loppukäyttäjälle riittämättömiä. ...

Sähköpyörätuoli Juvo, Etuvetoinen

Juvo FWD

Etuvetoinen Juvo sähköpyörätuoli on varustettu Gyro-moduulilla, joka automaattisesti ...

Etuvetoinen Juvo sähköpyörätuoli on varustettu Gyro-moduulilla, joka automaattisesti havaitsee poikkeaako sähköpyörätuoli määrätystä kulkusuunnasta suoraan eteenpäin ajettaessa, ja korjaa ajoreitin automaattisesti. Sen vuoksi ajaminen etuvetoisella tuolilla on erittäin vakaata. ...

Sähköpyörätuoli Juvo, Keskivetoinen

Juvo MWD

Keskivetoinen Juvo sähköpyörätuoli on varustettu patentoidulla Torsion-Drive ...

Keskivetoinen Juvo sähköpyörätuoli on varustettu patentoidulla Torsion-Drive -järjestelmällä, jossa jokaisella pyörällä ja keskimmäisten vetävien pyörien akseleilla on oma jousituksensa. Tämä takaa sen, että ajettaessa epätaisilla alustoilla kaikki pyörät ovat koko ajan ...

Sähköpyörätuoli Juvo, Takavetoinen

Juvo RWD

Takavetoinen Juvo sähköpyörätuoli soveltuu isojen renkaiden ja hyvän vetovoiman ansiosta ...

Takavetoinen Juvo sähköpyörätuoli soveltuu isojen renkaiden ja hyvän vetovoiman ansiosta erinomaisesti ulkokäyttöön. Käyttäjän painon asettuessa lähelle takana olevia vetäviä pyöriä renkaiden vetopito korostuu etenkin ylämäkeen ajettaessa. Jos henkilö vammansa tai sairautensa ...

Kävelyteline Rebel

LE22...

Osta tuote verkkokaupastamme    Rebel on vakaa kävelyteline, joka soveltuu sekä sisä- ...

Osta tuote verkkokaupastamme    Rebel on vakaa kävelyteline, joka soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Joustavan rungon ansiosta se toimii erinomaisesti myös epätasaisella alustalla. Ainutlaatuinen leveyssuunnassa kokoontaittuva mekanismi, jonka ansiosta telinettä voidaan ...

Comfort-pyörätuoli NETTI Adapt Pro

NETTID300..

Uuden sukupolven Comfort-pyörätuoli Netti Adapt Pro, jossa istumisen miellyttävyys on ...

Uuden sukupolven Comfort-pyörätuoli Netti Adapt Pro, jossa istumisen miellyttävyys on viety täysin uudelle tasolle. Käyttäjä pystyy yksinkertaisesti istumaan tuolissa hyvässä tuetussa asennossa pidempään. Adapt Pro tuolin istuinlevy on suunniteltu ja muotoiltu siten, että se ...

Comfort-pyörätuoli Netti Adapt Pro Dynamic

NETTID301..

Uuden sukupolven comfort-pyörätuoli Netti Adapt Pro patentoidulla dynaamisella ...

Uuden sukupolven comfort-pyörätuoli Netti Adapt Pro patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä, jossa istumisen miellyttävyys on viety täysin uudelle tasolle. Tuoli on tarkoitettu henkilöille, joilla on voimakas ojennussuunnan spastisuus ja lonkan tai selän tahattomat ...

Klick Power

P-N250W14

Klick Power on sähkötoiminen lisävoima ajolaite. Se sopii käytettäväksi useimpien ...

Klick Power on sähkötoiminen lisävoima ajolaite. Se sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, sisällä ja ulkona. Kun laite kytketään pyörätuoliin, pyörätuolin etupyörät nousevat irti maasta ja ajolaitteen ...

Jääpiikki Warma

1207

Kumiin kiinnitetty jääpiikki. Kolme eri kokoa Ø 16 mm, 18 mm, 20 mm.   Osta tuote ...

Kumiin kiinnitetty jääpiikki. Kolme eri kokoa Ø 16 mm, 18 mm, 20 mm.   Osta tuote verkkokaupastamme  

Nelipistekeppi aikuisten

121150

Nelipistekeppi aikuisille. Materiaali harmaaksi maalattua terästä, kädensija PVC-muovia. ...

Nelipistekeppi aikuisille. Materiaali harmaaksi maalattua terästä, kädensija PVC-muovia. Kepin kädensijan voi kääntää ja näin sitä voidaan käyttää sekä vasemmassa että oikeassa kädessä. Pituudensäätö välillä 79-99 cm. Maksimikäyttäjäpaino 120 kg. Kepinpääkumi 16 mm (KUMI-16-).   ...

Nelipistekeppi nuorten

121160

Nelipistekeppi nuorille. Materiaali harmaaksi maalattua terästä, kädensija ...

Nelipistekeppi nuorille. Materiaali harmaaksi maalattua terästä, kädensija PVC-muovia. Kädensijan voi kääntää ja näin sitä voidaan käyttää sekä vasemmassa että oikeassa kädessä. Pituudensäätö välillä 63-74 cm. Maksimikäyttäjäpaino 120 kg. Kepinpääkumi 16 mm (KUMI-16-).

Nelipistekeppi lasten

121165

Lasten nelipistekeppi. Kepin yläosan materiaali on punaiseksi maalattua alumiiniputkea, ...

Lasten nelipistekeppi. Kepin yläosan materiaali on punaiseksi maalattua alumiiniputkea, alaosa siniseksi maalattua teräsputkea, kädensijat PVC-muovia. Kepin kädensijan voi kääntää, joten se on käytettävissä sekä vasemmassa että oikeassa kädessä. Korkeuden säätö klipseillä ...

Kyynärmansetin pehmustesetti

124700

Liimattava kyynärmansetin pehmustesetti. Musta. 1 setti/sauva.

Liimattava kyynärmansetin pehmustesetti. Musta. 1 setti/sauva.

Keppiteline flex

124885

Keppipidike, joka sopii kaikkiin keppeihin. Pidikkeen avulla voi sijoittaa kepin ...

Keppipidike, joka sopii kaikkiin keppeihin. Pidikkeen avulla voi sijoittaa kepin roikkumaan esim. pöydän reunalta.

Kainalosauvat Quick´N Easy Soft

126.xx.xx

Quick´N Easy -kainalosauvat ovat kevyet ja helposti ilman työkaluja säädettävät. Pehmeät, ...

Quick´N Easy -kainalosauvat ovat kevyet ja helposti ilman työkaluja säädettävät. Pehmeät, vuoratut kainalotuet polyuretaania, ergonomiset kädensijat, putket alumiinia. Maksimikuormitus 130 kg. Paino n. 600 g. Ø 19 mm (KUMI-19-).

Kyynärtukisauva Flex

126900

Alumiininen kyynärsauva jossa kyynärvarsikouru pehmustettua nailonia, leveä tarranauha. ...

Alumiininen kyynärsauva jossa kyynärvarsikouru pehmustettua nailonia, leveä tarranauha. Kyynärvarsikourun mitat 9 x 18 cm. Muoviosat harmaat/mustat, putki harmaata alumiinia. Kädensija pehmeää TPE-muovia, kädensijan kulmaa ja etäisyyttä voi säätää. Kädensijan voi asentaa vasen- ...

Kävelykeppi Derby Soft, taittuva 4-osainen

17610

Alumiininen 4-osaan taittuva matkamallin kävelykeppi Derby pehmeällä kädensijalla. Kepin ...

Alumiininen 4-osaan taittuva matkamallin kävelykeppi Derby pehmeällä kädensijalla. Kepin pituus taitettuna 30 cm ja käyttökorkeus säädettävissä painonapilla 83-95 cm.  Putken ja kädensijan väri musta.  Tuotteen paino 370 g.

Kyynärsauva Ergo, lyhyille käyttäjille

220DWKSW

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä vasemmassa ...

Alumiininen peruskyynärsauva, jossa hiljennyskiristin. Voidaan käyttää sekä vasemmassa että oikeassa kädessä. Putki harmaata alumiinia, laadukkaat laskuidulla vahvistetut mustat muoviosat ja Ergo-käsikahva. Heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 9,5 cm. ...

Kyynärsauva, 3-osaan taittuva

220RFSW

Kokoontaitettava tyylikäs kyynärsauva kuminauhalla. Laadukkaat, lasikuidulla vahvistetut ...

Kokoontaitettava tyylikäs kyynärsauva kuminauhalla. Laadukkaat, lasikuidulla vahvistetut muoviosat, putki hiilikuitua. Ergonominen käsiosa. Sokka luonnonkumia, heijastimet eteen- ja taaksepäin. Kyynärtuen halkaisija 9 cm. Kymmenen eri korkeudensäätömahdollisuutta välillä 74-97 ...

Kävelyteline Tiger kyynärvarsituin

312202

Kävelyteline Tiger RA-käsituin on kevyt ja helposti liikuteltava korkea kävelyteline, ...

Kävelyteline Tiger RA-käsituin on kevyt ja helposti liikuteltava korkea kävelyteline, jossa tukeutuminen tapahtuu kyynärvarsitukiin ja käsikahvoihin. Tiger kävelyteline sopii henkilöille, joiden lihasvoimat tai tasapaino ei riitä normaalin rollaattorin käyttämiseen. Teline on ...

Kävelyteline Tiger Outdoor kyynärvarsituin

312205

Kävelyteline Tiger Outdoor on kevyt ja helposti liikuteltava ulko- ja sisäkäyttöön ...

Kävelyteline Tiger Outdoor on kevyt ja helposti liikuteltava ulko- ja sisäkäyttöön tarkoitettu korkea kävelyteline, jossa  tukeutuminen tapahtuu kyynärvarsitukiin ja käsikahvoihin. Tiger Outdoor kävelyteline sopii henkilöille, joiden lihasvoimat tai tasapaino ei riitä normaalin ...

Kävelyteline Leopard 55 cm

312302

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ...

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ja näyttävyyttä, runkovärinä antrasiitti harmaa. Ristikkorungon ansiosta kävelyteline on helppo ja kevyt taittaa kasaan ja säilyttää kokoontaitettuna kätevän lukitusklipsin varmistaessa ...

Kävelyteline Buffalo HD

312305

Buffalo HD on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline isokokoisille käyttäjille 200 ...

Buffalo HD on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline isokokoisille käyttäjille 200 kg:n maksimikuormituksella.  Moderni vahvistettu alumiinirunko luo tyyliä ja näyttävyyttä, runkovärinä antrasiitti harmaa. Ristikkorungon ansiosta kävelyteline on helppo ja kevyt taittaa ...

Kävelyteline Leopard 50 cm

31230K

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ...

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ja näyttävyyttä, runkovärinä antrasiitti harmaa. Ristikkorungon ansiosta kävelyteline on helppo ja kevyt taittaa kasaan ja säilyttää kokoontaitettuna kätevän lukitusklipsin varmistaessa ...

Kävelyteline Leopard 62 cm

3123U4

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ...

Leopard on kevyt ja helposti käsiteltävä kävelyteline. Moderni alumiinirunko luo tyyliä ja näyttävyyttä, runkovärinä antrasiitti harmaa. Ristikkorungon ansiosta kävelyteline on helppo ja kevyt taittaa kasaan ja säilyttää kokoontaitettuna kätevän lukitusklipsin varmistaessa ...

Kävelypöytä Bison

313300

Bison kävelypöytä on kevyt ja kapeistakin oviaukoista mahtuva kävelyn apuväline ...

Bison kävelypöytä on kevyt ja kapeistakin oviaukoista mahtuva kävelyn apuväline henkilöille, jotka tarvitsevat voimakkaampaa tukea kävelyn aikana. Bison kävelypöydän kyynärvarsitukipöytä on kevyesti pehmustettu ja muut muoviosat on mustaa polyuretaania ja polypropeenimuovia. ...

Aktiivipyörätuoli Ventus

480A25-00-xxXxx

Kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli Ventus soveltuu laajan kokovalikoimansa puolesta niin ...

Kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli Ventus soveltuu laajan kokovalikoimansa puolesta niin nuorille kuin aikuisillekin. Tuolin mitoitus ja varustelu tehdään yksilöllisesti jokaisen käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Tuolin eturungon kulma voidaan valita joko 75° tai 85° ja keulaan on ...

Aktiivipyörätuoli Zenit

480F160-1-xxXxx

Zenit on kevyt ja ketterä aktiivipyörätuoli. Kiinteärunkoiselta näyttävä Zenit on moderni ...

Zenit on kevyt ja ketterä aktiivipyörätuoli. Kiinteärunkoiselta näyttävä Zenit on moderni kokoontaittuva pyörätuoli, jossa tuolin ristikko on käännetty pitkittäin tuolin alle, joka lisää tuolin jämäkkyyttä. Patentoitu jalkatuen mekanismi antaa lukittuessaan lisävakautta ...

Pyörätuoli Avantgarde 4 DS

480F160-DS-xxXxx

Avantgarde 4 DS on monikäyttöinen ja mukava alumiinirunkoinen pyörätuoli aktiivisille ...

Avantgarde 4 DS on monikäyttöinen ja mukava alumiinirunkoinen pyörätuoli aktiivisille käyttäjille, jotka tarvitsevat helposti kokoontaitettavan runkomekanismin, esimerkiksi tuolin autossa kuljettamiseksi.   Pyörätuoli on  pienikokoinen ja ketterästi liikuteltavissa ahtaissakin ...

Pyörätuoli Avantgarde 4 DV

480F160-DV-xxXxx

Avantgarde 4 DV on monikäyttöinen ja mukava alumiinirunkoinen pyörätuoli aktiivisille ...

Avantgarde 4 DV on monikäyttöinen ja mukava alumiinirunkoinen pyörätuoli aktiivisille käyttäjille, jotka tarvitsevat helposti kokoontaitettavan runkomekanismin, esimerkiksi tuolin autossa kuljettamiseksi. Pyörätuoli on  pienikokoinen ja ketterästi liikuteltavissa ahtaissakin ...

Aktiivipyörätuoli Avantgarde Teen 2

480F45-30-xxXxx

Kevyesti kelattava ja käsiteltävä lasten taittuvarunkoinen aktiivipyörätuoli, saksalaista ...

Kevyesti kelattava ja käsiteltävä lasten taittuvarunkoinen aktiivipyörätuoli, saksalaista Ottobock laatua. Laaja kokovalikoima ja runsas varustelumahdollisuus tarjoavat yksilöllisen ratkaisun jokaiselle lapselle. hyvä kehoa tukeva istuma-asento istuinkorkeuden ja -asennon ...

Aktiivipyörätuoli Avantgarde Teen 2 VR

480F45-40-xxXxx

Kevyesti kelattava ja käsiteltävä lasten taittuvarunkoinen aktiivipyörätuoli saksalaista ...

Kevyesti kelattava ja käsiteltävä lasten taittuvarunkoinen aktiivipyörätuoli saksalaista Ottobock-laatua. VR-mallissa on sivulle kääntyvät ja poisnostettavat erilliset jalkatuet. Runko alumiinia. Laaja kokovalikoima ja runsas varustelumahdollisuus tarjoavat yksilöllisen ...

Pyörätuoli Avantgarde XXL2

480F45-50-xxXxx

Avantgarde XXL 2 on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava ...

Avantgarde XXL 2 on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli. Pyörätuolissa yhdistyy hyvä kelattavuus, toiminnallisuus ja laatu. Erinomainen vakaus ja käsiteltävyys ovat Avantgarden vahvuuksia. Pyörätuoli on suunniteltu isokokoisille käyttäjille ...

Pyörätuoli Start M4 XXL

480F53-40-xxXxx

Start M4 XXL on tukevarakenteinen alumiinirunkoinen kevytpyörätuoli. Tuolissa on ...

Start M4 XXL on tukevarakenteinen alumiinirunkoinen kevytpyörätuoli. Tuolissa on vahvistettu tuplaristikkorunko, selkäosan putket, istuinkangas ja kuljetuspyörien pinnat, jonka ansiosta tuoli on vakaa ja kestävä. Tuoli on tarkoitettu isokoisille käyttäjille, jotka liikkuvat ...

Pyörätuoli Start M6 Junior

480F53-60-xxXxx

Kevyesti käsiteltävä lasten ja nuorten alumiinirunkoinen peruspyörätuoli saksalaista ...

Kevyesti käsiteltävä lasten ja nuorten alumiinirunkoinen peruspyörätuoli saksalaista Ottobock-laatua. Laaja kokovalikoima ja runsas varustelumahdollisuus tarjoaa laadukkaan kuljetustuolin tai yksilöllisen pyörätuolin lapselle. istuinleveys: 28–38 cm (2,5 cm välein) istuinsyvyys: ...

Pyörätuoli Motus 2.0 CS

480F61-CS-xxXxx

Motus 2.0 CS on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli ...

Motus 2.0 CS on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli kiinteällä keularakenteella. Tuolissa on uudistettu keveämpi runko. Tuolin kiinteä 80°:n keularakenne 1- osaisella kulmasäädettävällä jalkalevyllä lisää tuolin tukevuutta. Jalkalevy on ...

Pyörätuoli Motus 2.0 CV

480F61-CV-xxXxx

Motus 2.0 CV on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli ...

Motus 2.0 CV on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli irroitettavilla jalkatuilla. Tuolissa on uudistettu keveämpi runko. Irroitettavat jalkatuet ketteröittävät jokapäiväistä toimimista ja mahdollistavat pääsyn lähemmäksi esimerkiksi pöytää, ...

Pyörätuoli Motus 2.0 HEMI

480F61-HEMI-xxXxx

Motus 2.0 HEMI on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli ...

Motus 2.0 HEMI on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli irroitettavilla jalkatuilla. Tuolissa on uudistettu keveämpi runko. Motus 2.0 HEMI pyörätuoli on suunniteltu tukemaan erityisesti aivohalvauskuntoutujan omatoimista liikkumista. Tuolin saa ...

Pyörätuoli Motus 2.0 XXL

480F61-XXL-xxXxx

Motus 2.0 XXL on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli ...

Motus 2.0 XXL on taittuvarunkoinen, säädettävä, yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli isokokoisemmille käyttäjille. Tuolissa on uudistettu keveämpi runko. Tuoliin saa valittua joko erilliset irroitettavat ja sivulle kääntyvät jalkatuet tai kiinteän keulan 1- osaisella ...

Pyörätuoli Start4 M2

480F74-4-xxXxx

Start4 M2 on alumiinirunkoinen kevytpyörätuoli, josta on saatavilla kaksi eri runkokokoa ...

Start4 M2 on alumiinirunkoinen kevytpyörätuoli, josta on saatavilla kaksi eri runkokokoa ja -mallia. Standard- mallissa kuljetuspyörän korkeutta voi säätää ja kuljetuspyörän kiinnikkeen kääntää joko selkäosan etu- tai takapuolelle. Flex- mallissa kuljetuspyörän herkkyyttä voi ...

Pyörätuoli Start4 M2S

480F74-VERSIO 11

  Osta tuote verkkokaupastamme Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön ...

  Osta tuote verkkokaupastamme Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. Perusvarustus; versio 11, runko hopeanharmaa 24 x 1 3/8” pikalukittavat kuljetuspyörät, puhkeamaton PU Ø 8” tukipyörät PU teleskooppi istuinosa, painonapilla ...

Pyörätuoli Start4 M2S

480F74-VERSIO 7

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. ...

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. Perusvarustus; versio 7, runko tumma antrasiittiharmaa 24 x 1 3/8” pikalukittavat kuljetuspyörät, puhkeamaton PU 6” (150x30mm) tukipyörät PU teleskooppi istuinosa, painonapilla ...

Pyörätuoli Start4 M2S

480F74-VERSIO 8

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. ...

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. Perusvarustus; versio 8, runko tumma antrasiittiharmaa 24 x 1 3/8” pikalukittavat kuljetuspyörät, puhkeamaton PU Ø 8” (200x50mm) tukipyörät PU teleskooppi istuinosa, painonapilla ...

Pyörätuoli Start4 M2S

480F74-VERSIO 9

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. ...

Start4 M2S on erityisesti kuljetus- ja osastokäyttöön tarkoitettu kevyt peruspyörätuoli. Perusvarustus; versio 9, runko tumma antrasiittiharmaa 24 x 1 3/8” pikalukittavat kuljetuspyörät, puhkeamaton PU 5,5” (140x40mm) tukipyörät PU teleskooppi istuinosa, painonapilla ...

Harrastetuoli Multisport, eri kokoja

480S143-

Harrastetuoli Multisport on tarkoitettu käyttäjille, jotka haluavat päästä kokeilemaan ...

Harrastetuoli Multisport on tarkoitettu käyttäjille, jotka haluavat päästä kokeilemaan eri pyörätuoli urheilulajeja, mm. koripallo, tennis, sulkapallo tai pyörätuolitanssia, tai ovat aloittelemassa harrastetoimintaa. Tuoli soveltuu käytettäväksi myös esimerkiksi ...

Urheilupyörätuoli Invader Pointer

480S26-00000_K

Urheilupyörätuoli Invader Pointer on tarkoitettu koripalloon ja eri mailapeleihin, kuten ...

Urheilupyörätuoli Invader Pointer on tarkoitettu koripalloon ja eri mailapeleihin, kuten tennis ja sulkapallo. Tuoli täyttää IWBF ja BWF sääntökirjojen mukaiset vaatimukset.  Tuolissa on istuinkulman, painopisteen ja selkäosan kulman säätömahdollisuudet, tarrasäädettävät istuin- ...

Urheilupyörätuoli Invader Sport

480S26-20000_K

Urheilupyörätuoli Invader Sport on tarkoitettu jopa ammattitasoiseen pyörätuoliurheiluun. ...

Urheilupyörätuoli Invader Sport on tarkoitettu jopa ammattitasoiseen pyörätuoliurheiluun. Tuolista on saatavilla useita eri versioita; mm. koripalloon, rugbyyn, tennikseen, sulkapalloon, miekkailuun jne. Tuoli täyttää mm. IWBF ja IWAS sääntökirjojen mukaiset vaatimukset. Tuolit ...

CoMoveIT Smart

543

CoMoveIT Smart on sähköpyörätuolin pää-jalkaohjain, joka tarjoaa itsenäisen ...

CoMoveIT Smart on sähköpyörätuolin pää-jalkaohjain, joka tarjoaa itsenäisen liikkumisratkaisun henkilöille, jotka eivät voi käyttää tavanomaisia sähköpyörätuolin hallintalaitteita. Laite koostuu päätuesta ja jalkatukiin asennettavista paineantureista, joihin kohdistetun paineen ...

H-rintakehävyö, Miesten-malli

702-10

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö, miestenmalli. Avattavissa neljältä ...

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö, miestenmalli. Avattavissa neljältä sivulta klipseillä, valjaissa on D-lenkit vyön kiristystä varten. Materialli neeopreenia, välikerroksessa lisäpehmustus. Toimitus sisältää pyörätuolin runkoon kiinnittämistä varten muoviset ...

Rintakehäliivi, vetoketjulla

704-10

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu rintakehäliivi, vetoketjulla keskeltä avattava malli. ...

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu rintakehäliivi, vetoketjulla keskeltä avattava malli. Materiaali neopreeniä, välikerroksessa lisäpehmustus. Toimitus sisältää pyörätuolin runkoon kiinnitettävät vyönsäätimet, avattavat klipsilukot. Kiristys D-lenkeistä. Hienopesu 30°C.

Housuvyö, Vakio-malli

705-10

Housuvyö tukee henkilön lantion pyörätuoliin. Vakiomallissa suorat reisiremmit ja ...

Housuvyö tukee henkilön lantion pyörätuoliin. Vakiomallissa suorat reisiremmit ja klipsilukitus edessä. Materiaali mustaa pehmustettua neopreeniä. Hienopesu 30°C. Oikean koon valinnassa tärkein mitoituskuvassa on mitta A, joka on pyörätuolin tai hoivatuolin istuinosan leveys. ...

Housuvyö Contour-malli

705-20

Housuvyö tukee henkilön lantion pyörätuoliin. Muotoillussa Contour-malissa kaarevat ...

Housuvyö tukee henkilön lantion pyörätuoliin. Muotoillussa Contour-malissa kaarevat reisiremmit ja kipsilukitus edessä. Oikean koon valinnassa tärkein mitoituskuvassa on mitta A, joka on pyörätuolin tai gerituolin istuinosan leveys. Mitta B on istuinosan pituusmitta selkäosasta ...

Housuvyö SNA1-malli

705-Z-20

Housuvyö tukee henkilön tukevasti pyörätuoliin lantiosta. SNA-mallissa kaarevat ...

Housuvyö tukee henkilön tukevasti pyörätuoliin lantiosta. SNA-mallissa kaarevat reisiremmit sekä taakse lukittava klipsilukitus avustajan käytettäväksi. Housuvyö pehmustettua neopreeniä. Hienopesu 30°C. Oikean koon valinnassa tärkein mitoituskuvassa on mitta A, joka on ...

Rinta- ja vartalovyö, korkeus 10 cm

707-10-

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rinta- ja vartalovyö pyörätuoliin. Hienopesu ...

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rinta- ja vartalovyö pyörätuoliin. Hienopesu 30°C.  

Rinta- ja vartalovyö, korkeus 15 cm

707-15-

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rintavyö pyörätuoliin. Hienopesu 30°C. 

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rintavyö pyörätuoliin. Hienopesu 30°C. 

Rinta- ja vartalovyö, korkeus 20 cm

707-20-

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rintavyö pyörätuoliin. Hienopesu 30°C. 

Joustava, pehmustettu tarrakiinnitteinen rintavyö pyörätuoliin. Hienopesu 30°C. 

Nilkkamansetit klipsilukolla, anatominen muotoilu

710-75

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut nilkkamansetit klipsilukolla. Materiaali neopreeni, ...

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut nilkkamansetit klipsilukolla. Materiaali neopreeni, väri musta. Toimitus sisältää kiinnikkeet pyörätuolin jalkalevyihin. Hienopesu 30°.

Nilkkamansetit räikkälukolla, anatominen muotoilu

710-76

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut nilkkamansetit räikkälukkokiinnityksellä. Materialli ...

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut nilkkamansetit räikkälukkokiinnityksellä. Materialli neopreeni, väri musta. Koot nilkan ympärysmitan mukaan. Hienopesu 30°.

Jalkapöytämansetit räikkälukolla

710-78

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut jalkapöytämanseit muovisella ...

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut jalkapöytämanseit muovisella räikkälukkoliinnityksellä. Neopreenipehmusteet. Koot 1-3. Hienopesu 30°.

Jalkapöytämansetit tarrakiinnityksellä

710-79

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut jalkapöytämansetit tarrakiristyksellä. ...

Anatomisesti muotoillut, pehmustetut jalkapöytämansetit tarrakiristyksellä. Neopreenipehmusteet. Koot 1-3. Hienopesu 30°.

Ulkoilupussi pyörätuolin käyttäjälle

AA8645

Pussi kiinnitetään kuminauhalenkeillä pyörätuolin työntökahvoihin. Pussissa on ...

Pussi kiinnitetään kuminauhalenkeillä pyörätuolin työntökahvoihin. Pussissa on vedenpitävä ulkopinta ja keinokarvavuori. Vetoketjussa avaamista ja sulkemista helpottava rengas. Renkaassa myös naru, joka on kiinnitetty pussin yläosaan. Narun avulla voidaan vetoketju sulkea ...

Lisävoima ajolaite

AAT-SOLO

Pyörätuoliin asennettava lisävoimaa antava ajolaite. Solo muuttaa käsinkelattavan ...

Pyörätuoliin asennettava lisävoimaa antava ajolaite. Solo muuttaa käsinkelattavan pyörätuolin sähkötoimiseksi, siten että omatoimisen kelaamisen sijaan pyörätuolia ajetaan ja ohjataan JoyStick ohjaimella, kuten sähköpyörätuolia. Sololla ajaminen on helppoa ja se laajentaa ...

Scott 3-pyöräinen sähkömopo

C-HS-539-SG1-FI01

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 3-pyöräinen sähkömopo Scott mahdollistaa aktiivisen ja ...

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 3-pyöräinen sähkömopo Scott mahdollistaa aktiivisen ja itsenäisen elämän. Tehokkaan sähkömoottorin ansiosta sähkömopo on ekologinen ja ympäristöystävällinen. Turvallisuus, luotettavuus ja mukavuus ovat tämän mopon pääominaisuuksia. Laaja joukko ...

Scott 3-pyöräinen XL-sähkömopo

C-HS-850-SG1-FI01

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 3-pyöräinen sähkömopo Scott XL mahdollistaa aktiivisen ...

Sisä- ja ulkokäyttöön tarkoitettu 3-pyöräinen sähkömopo Scott XL mahdollistaa aktiivisen ja itsenäisen elämän. Tehokkaan sähkömoottorin ansiosta sähkömopo on ekologinen ja ympäristöystävällinen. Turvallisuus, luotettavuus ja mukavuus ovat tämän mopon pääominaisuuksia. Laaja ...

Kävelykepin rannelenkki musta kuminauhakiristys

ES660S

  Punottu rannelenkki, joka kiinnitetään keppeihin pujottamalla. Väri: musta.

  Punottu rannelenkki, joka kiinnitetään keppeihin pujottamalla. Väri: musta.

Kyynärsauva Kowsky Ergo 222KL

K12- / K15-

Osta tuote verkkokaupastamme   Kyynärsauva, jossa kevyesti muotoiltu ERGO kahva, samaa ...

Osta tuote verkkokaupastamme   Kyynärsauva, jossa kevyesti muotoiltu ERGO kahva, samaa sauvaa voi pitää kummassakin kädessä. Putki alumiinia, kyynärtuki ja kahvaosa polyamidia. Kahvaosan väreinä musta ja sininen. Voit määrittää kyynärsauvan sopivan pituuden ottamalla mitan ...

Kyynärsauva 222KL, Anatomic ERGO SOFT kahvalla

K4C

Kyynärsauva, jossa ergonomisesti muotoiltu ERGO SOFT ANATOMIC kahva, erikseen oikean ja ...

Kyynärsauva, jossa ergonomisesti muotoiltu ERGO SOFT ANATOMIC kahva, erikseen oikean ja vasemman käden muotoihin sopiva. Putki alumiinia, kyynärtuki ja kahvaosa polyamidia. Kädensija nihkeäpintaista ja pehmeää TPE-muovia. Värinä kokomusta, jossa muoviosat ja putkivarsi samaa ...

Kepinpääkumi 20 mm harmaa

KUMI-20-720H

Kepinpääkumi metallivahvistuksella, 20 mm sisähalkaisija. Sopii kävelykeppeihin ja ...

Kepinpääkumi metallivahvistuksella, 20 mm sisähalkaisija. Sopii kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Väri harmaa. Traditionell doppsko med stålinlägg. Passar till promenadkäpp och krycka. Diameter 20 mm. Grå färg. 

Kävelyteline Carl-Oskar

LE11...

Carl-Oskar on vakaa kävelyteline, joka soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Joustavan ...

Carl-Oskar on vakaa kävelyteline, joka soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Joustavan rungon ja suurien pyörien ansiosta se toimii erinomaisesti myös epätasaisella alustalla. Ainutlaatuinen leveyssuunnassa kokoon taittuva mekanismi, jonka ansiosta telinettä voidaan säilyttää ...

Kävelyteline Carl-Oskar RA

LE123..

Korkea kyynärvarsituellinen Carl-Oskar RA kävelyteline sopii henkilöille jotka ...

Korkea kyynärvarsituellinen Carl-Oskar RA kävelyteline sopii henkilöille jotka tarvitsevat erityistä tukea, tai joiden on vaikea käyttää tavallista kävelytelinettä. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu. Isot renkaat ovat puhkeamatonta TPE- materiaalia, ja niiden ...

Kävelypöytä Carl-Oskar

LE13325

Carl-Oskar -kävelypötä on manuaalisesti korkeussäädettävä kävelyteline, jossa on leveä ja ...

Carl-Oskar -kävelypötä on manuaalisesti korkeussäädettävä kävelyteline, jossa on leveä ja mukava pöytätaso kyynärtukena. Carl-Oskar sopii hyvin henkilöille, jotka tarvitsevat tavallista kävelypöytää enemmän tukea. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu. 12" ...

Kävelyteline Rebel RA 67

LE223..

Korkea kyynärvarsituellinen Rebel RA kävelyteline sopii sisä- ja ulkokäyttöön henkilöille ...

Korkea kyynärvarsituellinen Rebel RA kävelyteline sopii sisä- ja ulkokäyttöön henkilöille jotka tarvitsevat erityistä tukea, tai joiden on vaikea käyttää tavallista kävelytelinettä. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu. Etuhaarukka ja renkaat on erityisesti ...

Kävelypöytä Rebel

LE23321

Rebel on manuaalisesti korkeussäädettävä kävelyteline, joka on varustettu pöytätasolla. ...

Rebel on manuaalisesti korkeussäädettävä kävelyteline, joka on varustettu pöytätasolla. 8" puhkeamattomat renkaat. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu. Väri punainen. 

Kävelypöytä Svea

LE53221

Svea-kävelypöytä on 8" pyörillä varustettu kevyt ja helposti liikuteltava kaasujousen ...

Svea-kävelypöytä on 8" pyörillä varustettu kevyt ja helposti liikuteltava kaasujousen avulla korkeussäädettävä kävelyteline. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu. Perusvarustukseen sisältyy käsijarrut, joita voi käyttää myös seisontajarruina. Väri punainen.

Kävelyteline Carl-Oskar 72, XL

LE61425

Carl-Oskar XL on vahvistetulla rungolla varustettu kävelyteline, joka soveltuu ...

Carl-Oskar XL on vahvistetulla rungolla varustettu kävelyteline, joka soveltuu isokokoiselle käyttäjälle sekä sisällä että ulkona. Joustavan rungon ja suurien pyörien ansiosta se toimii erinomaisesti myös epätasaisella alustalla. Leveyssuunnassa kokoontaittuva mekanismi, jonka ...

Kävelyteline Rebel 72, XL

LE71421

Rebel XL on vahvistetulla rungolla varustettu kävelyteline, joka soveltuu isokokoiselle ...

Rebel XL on vahvistetulla rungolla varustettu kävelyteline, joka soveltuu isokokoiselle käyttäjälle sekä sisällä että ulkona. Leveyssuunnassa kokoon taittuva mekanismi, jonka ansiosta telinettä voidaan säilyttää pystyasennossa kokoon taitettuna. Taittaminen kokoon ja avaaminen ...

Kävelyteline Fellow Supreme

LE85400

Fellow Supreme on korkealaatuinen kävelyteline sisä- ja ulkokäyttöön vaativallekin ...

Fellow Supreme on korkealaatuinen kävelyteline sisä- ja ulkokäyttöön vaativallekin käyttäjälle. Ainutlaatuiset eteen taivutetut ergonomiset työntökahvat ja umpinaiset puhkeamattomat TPE-renkaat. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu.  Helppokäyttöinen, pehmeästi ...

Kävelyteline Parade

LE85500

Parade on kevyt mutta vakaa rollaattori, joka sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön. ...

Parade on kevyt mutta vakaa rollaattori, joka sopii sekä sisä- että ulkokäyttöön. Joustavan rungon ansiosta se toimii erinomaisesti myös epätasaisella alustalla. Rollaattorissa on ainutlaatuinen leveyssuunnassa kokoontaittuva mekanismi, jonka ansiosta sitä voidaan säilyttää ...

Kävelyteline Fellow Classic

LE88...

Fellow Classic on korkealaatuinen kävelyteline sisä- ja ulkokäyttöön. Ainutlaatuiset ...

Fellow Classic on korkealaatuinen kävelyteline sisä- ja ulkokäyttöön. Ainutlaatuiset eteen taivutetut ergonomiset työntökahvat ja umpinaiset puhkeamattomat TPE-renkaat. Runko on kuumasinkittyä terästä ja pulverilakattu.  Helppokäyttöinen, pehmeästi toimivat jarrut. Helposti ...

Kelattava työtuoli Le Triple Wheels

LTWX

Le Triple Wheels on ainutlaatuinen, elämää helpottava liikkumisväline kotiin. ...

Le Triple Wheels on ainutlaatuinen, elämää helpottava liikkumisväline kotiin. Kelattavassa työtuolissaa yhdistyvät työtuolin, pyörätuolin ja sähköisen hissin ominaisuudet ja se soveltuu käyttöön koti-, koulu- ja työympäristöissä. Kelattava, hissillinen työtuoli sopii käyttöön ...

Klick Monster

M-N1000W20

Klick Monster on sähkötoiminen lisävoima ajolaite, joka sopii käytettäväksi useimpien ...

Klick Monster on sähkötoiminen lisävoima ajolaite, joka sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, sisällä ja ulkona. Kun laite kytketään pyörätuoliin, pyörätuolin etupyörät nousevat irti maasta ja ajolaitteen ...

Sähköavusteinen MOMO Motion 24" / 26"

M3604000H-FIN / M3605000H-FIN

Sähköavusteinen Momo Motion kolmipyörä tuo iloa ja keveyttä arkeen ja liikkumiseen. ...

Sähköavusteinen Momo Motion kolmipyörä tuo iloa ja keveyttä arkeen ja liikkumiseen. Pyörän kyytiin on helppo nousta matalan runkokorkeuden ansiosta ja se on käytössä vakaa ja turvallinen. Pyörä on tarkoitettu kokonsa puolesta nuorille ja aikuisille. Pyörässä on sähköinen ...

Kolmipyörä MOMO 24"

M3704000

Momo kolmipyörä tuo iloa arkeen ja liikkumiseen. Pyörän kyytiin on helppo nousta matalan ...

Momo kolmipyörä tuo iloa arkeen ja liikkumiseen. Pyörän kyytiin on helppo nousta matalan runkokorkeuden ansiosta ja se on käytössä vakaa ja turvallinen. 24" pyörä on tarkoitettu kokonsa puolesta nuorille ja aikuisille. Pyörän voi valita joko kiinteänapaisena tai jarrunapaisena. ...

kolmipyörä MOMO 26"

M3705000

Momo kolmipyörä tuo iloa arkeen ja liikkumiseen. Pyörän kyytiin on helppo nousta matalan ...

Momo kolmipyörä tuo iloa arkeen ja liikkumiseen. Pyörän kyytiin on helppo nousta matalan runkokorkeuden ansiosta ja se on käytössä vakaa ja turvallinen. 26" pyörä on tarkoitettu kokonsa puolesta nuorille ja aikuisille. Pyörän voi valita joko kiinteänapaisena tai jarrunapaisena. ...

Pyörä MOMO 24" apupyörin

M3804000

Momo 24" polkupyörä säädettävin apupyörin. Pyörässä on vakiona jarrunapa eli pyörällä ...

Momo 24" polkupyörä säädettävin apupyörin. Pyörässä on vakiona jarrunapa eli pyörällä jarrutetaan taaksepäin polkien. Matalan runkokorkeuden ansiosta pyörän kyytiin on helppo nousta. 24" Pyörän voi varustella myös joko 3- tai 7-vaihteiseksi ja sen lisäksi pyörään on saatavilla ...

Pyörä MOMO 26" apupyörin

M3805000

Momo 26" polkupyörä säädettävin apupyörin. Pyörässä on vakiona jarrunapa eli pyörällä ...

Momo 26" polkupyörä säädettävin apupyörin. Pyörässä on vakiona jarrunapa eli pyörällä jarrutetaan taaksepäin polkien. Matalan runkokorkeuden ansiosta pyörän kyytiin on helppo nousta. 26" Pyörän voi varustella myös joko 3- tai 7-vaihteiseksi ja sen lisäksi pyörään on saatavilla ...

Teleskooppi apupyörät Momo

M380xxxx

Säädettävät, jousitetut apupyörät toimivat dynaamisesti huomioiden ajoalustan ...

Säädettävät, jousitetut apupyörät toimivat dynaamisesti huomioiden ajoalustan epätasaisuudet. Apupyörät sopivat yleisimpiin pyörämalleihin. Materiaali: alumiini, teräs ja muovi. Lisävarusteena saatavana kiinnitysadapteri, mikäli pyörässä ei ole kiinteää asennuspaikka apupörille.

Kävelyteline Malte OUTDOOR

M750...

Kävelyteline Malte Outdoor on monipuolinen, helposti säädettävä ja liikuteltava lasten ...

Kävelyteline Malte Outdoor on monipuolinen, helposti säädettävä ja liikuteltava lasten ulkokäyttöön tarkoitettu kävelyn apuväline. Malli on yksi harvoja markkinoilla olevia lasten posteriorisia kävelytelineitä, joka on saanut virallisen ulkokäyttöön tarkoitetun hyväksynnän. ...

Kävelyteline Malte

MLT350.../ MLT750...

Kävelyteline Malte on monipuolinen, helposti säädettävä ja liikuteltava lasten käyttöön ...

Kävelyteline Malte on monipuolinen, helposti säädettävä ja liikuteltava lasten käyttöön tarkoitettu kävelyn apuväline. Malli on posteriorinen eli lapsi liikuttaa kävelytelinettä kasvot menosuuntaan tukeutuen selän puolelta kävelytelineeseen. Malte on säädettävissä lapsen kasvun ...

Lasten kävelyteline Marcy

MRC760...

Marcy on monipuolinen, helposti ja kevyesti liikuteltava lasten kävelyteline. ...

Marcy on monipuolinen, helposti ja kevyesti liikuteltava lasten kävelyteline. Kävelytelineestä on saatavilla neljä eri kokoa ja kaksi eri runkomallia.   Käsituet ovat korkeus- ja leveyssäädettävät, tarvittaessa ne voidaan varustella kyynärvarsituin antamaan lisätukea omatoimisen ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 3

NETTID200..

Comfort pyörätuoli Netti 3 on yksilöllisesti mitoitettava ja pyörätuolin varustelu ...

Comfort pyörätuoli Netti 3 on yksilöllisesti mitoitettava ja pyörätuolin varustelu valitaan yksilöllisesti jokaisen käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Netti 3 tuoteperheen tuoleissa on eniten yksilöllisesti valittavia varusteluvaihtoehtoja, jotka mahdollistavat monimutkaisimmatkin ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 3HD

NETTID200..HD

Comfort pyörätuoli Netti 3HD on yksilöllisesti mitoitettava ja pyörätuolin varustelu ...

Comfort pyörätuoli Netti 3HD on yksilöllisesti mitoitettava ja pyörätuolin varustelu valitaan yksilöllisesti jokaisen käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Netti 3HD tuolissa on istuinkulman säätöä varten tuplakaasujouset tuomassa lisää tukevuutta ja vakautta tuolin käyttöön ja tuolin ...

Comfort-pyörätuoli Netti 3HD Dynamic

NETTID201..HD

Comfort-pyörätuoli Netti 3HD Dynamic on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä ...

Comfort-pyörätuoli Netti 3HD Dynamic on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä varusteltu yksilöllisesti mitoitettava pyörätuoli henkilöille, joilla on voimakas ojennussuunnan spastisuus ja lonkan tai selän tahattomat liikkeet aiheuttavat haasteita istuma-asentossa. ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CE+

NETTID640..FI

Netti 4U CE+ Comfort -pyörätuoli soveltuu erinomaisesti hoivaympäristökäyttöön. Käyttäjä ...

Netti 4U CE+ Comfort -pyörätuoli soveltuu erinomaisesti hoivaympäristökäyttöön. Käyttäjä jaksaa istua tuolissa pidempään, kun asentoa voidaan vaihdella aktiivisesta istuma-asennosta lepoasentoon. Asennon vaihtelut vähentävät myös lihaskireyksiä ja pienentävät painehaavariskiä. ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CED XL

NETTID650..

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CED XL on Isokokoisemmille henkilöille tarkoiettu versio ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CED XL on Isokokoisemmille henkilöille tarkoiettu versio NETTI 4U CED- pyörätuolista. Netti 4U CED on NETTI 4U-tuoteperheen varustelultaan monipuolisin ja  säädettävin tuoli. Tuoli mitoitetaan ja varustelu valitaan jokaiselle kättäjälle ...

Comfort-pyörätuoli NETTI 4U CED / CEDS

NETTID650../ NETTID650..S

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CED/ CEDS on NETTI 4U-tuoteperheen varustelultaan ...

Comfort- pyörätuoli NETTI 4U CED/ CEDS on NETTI 4U-tuoteperheen varustelultaan monipuolisin ja  säädettävin tuoli. Tuoli mitoitetaan ja varustelu valitaan jokaiselle kättäjälle yksilöllisesti. Tuolin ilmava rakenne ja kapea kokonaisleveys tekee siitä optimaalisen tuotteen ...

Comfort-pyörätuoli Netti 4U CED / CEDS Dynamic

NETTID651../ NETTID651..S

Comfort-pyörätuoli Netti 4U CED/CEDS on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä ...

Comfort-pyörätuoli Netti 4U CED/CEDS on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä varustettu comfort-pyörätuoli henkilöille, joilla on voimakas ojennussuunnan spastisuus ja lonkan tai selän tahattomat liikkeet aiheuttavat haasteita istuma-asennossa.  Tuoli mitoitetaan ja ...

Lasten comfort-pyörätuoli Netti S Dynamic

NETTID880..

Netti Dynamic S on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä varusteltu pyörätuoli ...

Netti Dynamic S on patentoidulla dynaamisella istuinjärjestelmällä varusteltu pyörätuoli lapsille, joilla on voimakas ojennussuunnan spastisuus ja laajoja tahattomia liikkeitä. Dynamic S-pyörätuolin istuinjärjestelmä tarjoaa erinomaista istuinmukavuutta. Istuinkulman ja ...

Lasten Comfort pyörätuoli Netti S

NETTID900...

Monitoiminen Comfort pyörätuoli lapsille, jonka istuinjärjestelmä tarjoaa erinomaista ...

Monitoiminen Comfort pyörätuoli lapsille, jonka istuinjärjestelmä tarjoaa erinomaista istuinmukavuutta. Soveltuu päivittäin paljon pyörätuolissa istuville lapsille, joita avustetaan päivittäisissä toiminnoissa. Istuinkulman ja selkäosan kulmaa on helppo säädellä ...

Comfort-pyörätuoli NETTI 3XHD / 3XXHD

NETTIX200..

Vahvistettu Netti 3XHD ja 3XXHD Comfort pyörätuoli isokokoisille käyttäjille. ...

Vahvistettu Netti 3XHD ja 3XXHD Comfort pyörätuoli isokokoisille käyttäjille. Tuolin runko, pyörät ja käsi- / jalkatuet on vahvistettu, samoin istuinkulman ja selkäosankulman säätöä varten on kaksi kaasujousta, joten tuolin maksimikäyttäjäpaino on 200 kg. Istuinleveydet NETTI ...

Sadeviitta pyörätuolin käyttäjälle

PTV1

100% Vedenpitävä ja tuulenpitävä sadeviitta suojaa käyttäjää huonoissa sääolosuhteissa. ...

100% Vedenpitävä ja tuulenpitävä sadeviitta suojaa käyttäjää huonoissa sääolosuhteissa. Sadeviitta on valmistettu polyesterikuidusta, ulkopinta PVC:tä ja saumat on kuumasaumattu. Sadeviitta on helppo ja nopea pukea, edessä on vetoketju ja päänsuojuksessa nauhakiristys. ...

Klick Race

R-N1000W14-

Klick Race on sähkötoiminen lisävoima ajolaite, joka sopii käytettäväksi useimpien ...

Klick Race on sähkötoiminen lisävoima ajolaite, joka sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, sisällä ja ulkona. Kun laite kytketään pyörätuoliin, pyörätuolin etupyörät nousevat irti maasta ja ajolaitteen ...

Kelauksenkevennin

SERVO

Lisävoimalaite pyörätuolin omatoimiseen kelaukseen. Servo keventää heikkovoimaisen ...

Lisävoimalaite pyörätuolin omatoimiseen kelaukseen. Servo keventää heikkovoimaisen pyörätuolin käyttäjän kelaamista ja lisää itsenäisyyttä ja aktiivisuutta elinympäristössä. Servo kiipeää ylämäet ja jarruttaa alamäissä lisäten turvallisuutta ja omatoimisuutta. Säästää niveliä ja ...

Ajolaite Twist ohjaimella

TWIST-A

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien ...

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, ajolaite kytketään hetkessä pyörätuolin keulalle ja liikkua voi sisällä ja ulkona. Twist ajolaitetta käytetään ...

Ajolaite Twist ohjaustangolla

TWIST-B

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien ...

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, ajolaite kytketään hetkessä pyörätuolin keulalle ja liikkua voi sisällä ja ulkona. Twist ajolaitetta käytetään ja ...

Ajolaite Twist takana

TWIST-C

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien ...

Twist on sähkötoiminen lisävoima ajolaite pyörätuoliin. Se sopii käytettäväksi useimpien markkinoilla olevien manuaalisten pyörätuolien kanssa. Käyttö on helppoa, ajolaite kytketään hetkessä pyörätuolin keulalle ja liikkua voi sisällä ja ulkona. Twist ajolaitetta käytetään ...

Pyörätuoliin kiinnitettävä työntöapu

V-MAX²

V-max² on pyörätuoliin asennettava työntö- ja jarrutusapu, joka mahdollistaa avustajan ...

V-max² on pyörätuoliin asennettava työntö- ja jarrutusapu, joka mahdollistaa avustajan liikuttaa pyörätuolia sähkötoimisesti ilman että tarvitsee työntää tai kääntää käsivoimillaan. Istuja voi olla itse kelaava, mutta ei selviä itsenäisesti ylä- tai alamäistä tai pidemmistä ...

Wheelblades minisukset

WHEELBLADES

Pyörätuolilla ja lastenrattailla liikkuminen loskaisissa ja lumisissa olosuhteissa on ...

Pyörätuolilla ja lastenrattailla liikkuminen loskaisissa ja lumisissa olosuhteissa on haastavaa. Wheelblades minisuksilla liikkumisesta talvisissa olosuhteissa saat vaivattomampaa. Sukset voidaan asentaa pyörätuolin tukipyöriin tai lastenrattaiden eturenkaisiin. Suksissa on ...

Jääpiikki keppiin

123300

 Jääpiikki kiinnitettäväksi kävelykeppiin tai kyynärsauvaan. Materiaali ruostumatonta ...

 Jääpiikki kiinnitettäväksi kävelykeppiin tai kyynärsauvaan. Materiaali ruostumatonta terästä, malli runkoon kiinnitettävä ja ylös taittuva. Sopii keppiin jonka halkaisija 15-24 mm. Praktiska isdubbar som passar både käpp och krycka. Materialet i rostfritt stål. Monteras på ...

4-piste rintakehävyö, miesten malli

5.71012.x

Elastinen, vettä ja likaa hylkivä rintakehävyö ylävartalon tukemiseen pyörätuoliin. ...

Elastinen, vettä ja likaa hylkivä rintakehävyö ylävartalon tukemiseen pyörätuoliin. Mukava neopreenipehmuste, suojaa myös lukkoja ja solkia. 

4-piste rintakehävyö, naisten malli

5.71014.x

Elastinen, vettä ja likaa hylkivä rintakehävyö ylävartalon tukemiseen pyörätuoliin. ...

Elastinen, vettä ja likaa hylkivä rintakehävyö ylävartalon tukemiseen pyörätuoliin. Mukava neopreenipehmuste, suojaa myös lukkoja ja solkia.

H-rintakehävyö, naisten malli

701-10-

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö, naistenmalli. Avattavissa neljältä ...

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö, naistenmalli. Avattavissa neljältä sivulta klipseillä, valjaassa on D-lenkit vyön kiristystä varten. Materiaali neopreenia, välikerroksessa pehmustus. Toimitus sisältää pyörätuolin runkoon kiinnittämistä varten muoviset ...

H-rintakehävyö selkähihnoilla

701-30-

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö selkähihnoilla. Materialli neopreenia, ...

Ylävartalon tukemiseen tarkoitettu H-rintekehävyö selkähihnoilla. Materialli neopreenia, väri musta. Avattavissa neljältä sivulta muovisilla klipsilukoilla ja säädettävissä D-lenkeistä kiristyshihnoissa. Hihnan leveys 20 mm, koot 1-2, hihnan leveys 25 mm, koot 3-6. Hienopesu ...

Kyynärsauvan pehmuste-pari musta tarrakiinnitys

OSS-142-SW

Kädensijan pehmuste kyynärsauvaan, tarrakiinnitys, musta.   Osta tuote verkkokaupastamme

Kädensijan pehmuste kyynärsauvaan, tarrakiinnitys, musta.   Osta tuote verkkokaupastamme

Kyynärmansetin pehmuste, musta

OSS-155-SW

Jos joudut käyttämään kyynärsauvoja päivittäin ja pitkäkestoisesti, käsivarsiin voi ...

Jos joudut käyttämään kyynärsauvoja päivittäin ja pitkäkestoisesti, käsivarsiin voi helposti ilmaantua kitka- ja paineongelmia. Pehmusteet kyyärsauvoissa voivat vähentää edellä mainittuja ongelmia. Pehmusteet sopivat aikuisten kyynärvarsisauvoihin. Pintamateriaali on keinonahkaa ...

Kepinpääkumi 16 mm eri malleja

KUMI-16-

Kepinpääkumi 16 mm sisähalkaisija, eri malleja. Saatavana metallivahvistuksella. Sopivat ...

Kepinpääkumi 16 mm sisähalkaisija, eri malleja. Saatavana metallivahvistuksella. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Eri värivaihtoehtoja.   Osta tuote verkkokaupastamme

Kepinpääkumi 19 mm eri malleja

KUMI-19-

Kepinpääkumi 19 mm sisähalkaisija, eri malleja. Sopivat kävelykeppeihin ja ...

Kepinpääkumi 19 mm sisähalkaisija, eri malleja. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Värit: sininen, musta, harmaa.   Osta tuote verkkokaupastamme  

Kepinpääkumi 22 mm eri malleja

KUMI-22-

Kepinpääkumi 22 mm sisähalkaisija. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Värit: ...

Kepinpääkumi 22 mm sisähalkaisija. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Värit: sininen, musta ja harmaa.

Kepinpääkumi 25 mm eri malleja

KUMI-25-

Kepinpääkumi 25 mm sisähalkaisija. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Väri: ...

Kepinpääkumi 25 mm sisähalkaisija. Sopivat kävelykeppeihin ja kyynärsauvoihin. Väri: harmaa.